torstai 29. kesäkuuta 2017

Rv 35 ajatuksia ja moderni vauvakirja

Hellurei ja hellät tunteet! Musta tuntuu, että ainakin puolet mun päästä (vähintäänkin...) on jo ihan vaaleansinisessä vauvakuplassa. Silittelen valtavaa vatsaani ja mietin mielessäni päivittäin, että miltähän meidän pikkumies sitten syntyessään mahtaa näyttää? Onkohan hällä isänsä hellyyttävä "moukurapää" entä periikö hän äitinsä vaaleat hiukset? Ajatella, sitten minä olen se äiti. Voi juku! Pikkuhiljaa alan ehkä tajuta, että tämä välillä niin loputtoman pitkältä ja uuvuttavaltakin tuntuva raskaus on vain ohitsekiitävä hetki. Muutamien viikkojen päästä tilanne voi jo käytännössä olla mikä tahansa. Kaikki alkaa kuitenkin olla jo valmista. Pinnasänky on laitettu valmiiksi odottamaan pientä tuhisijaa ja vaatteet on nätisti viikattuna lipastossa. 

Toisaalta jännittää ja pelottaa ihan hirveästi, mutta toisaalta alan olemaan jo jollakin tapaa rauhallinen asioiden suhteen. Tässä vaiheessa raskautta on jo niin valmis luopumaan tästä tukalasta olosta, että on oikeastaan aivan sama miten kaikki loppujen lopuksi menee kunhan vauva ja minä selvitään hengissä. Luotan kuitenkin, että oon hyvissä käsissä ja parhaan mahdollisen hoidon äärellä jos kaikki ei menekään niin kuin Strömsössä. Kunhan nyt vain osaisi nauttia, rentoutua ja rauhoittua. Siinäpä sitä onkin harjoiteltavaa tälle "loppusuoralle". 

Toisaalta on tässä kotona olemisessa hyvätkin puolensa kun voi tehdä asioita omassa tahdissa ja fiilikseen mukaan. Näimpä oon ottanut vähän omaa aikaa ja koristellut Oot niin ihanalta saatua - Aivan uudenlaista vauvakirjaa. Todella monet vauvakirjat on valmiiksi "saneltuja" ja jäsenneltyjä, mutta tämä vauvakirja on puolestaan kaikkea muuta. Oot niin ihana on uudenlainen moderni vauvakirja, josta voi tehdä juuri sellaisen kuin itse haluaa. "Ulkoasultaan Oot niin ihana on raikas ja sen visuaalinen ilme inspiroi ja kannustaa taltioimaan vauvamuistoja omalla persoonallisella tavalla. Aiheina mm. odotus, kuukaussivut 1-12, nukkuminen ja muut vauvavuoden virstanpylväät. Mukana on myös kuvitettuja, tekstittömiä sivuja, joihin voi kiinnittää kuvia tai kirjoittaa vapaasti. Oot niin ihana sopii erilaisiin elämäntilanteisiin ja monenlaisille perhemalleille yksinhuoltajista satenkaariperheisiin ja ydinperheisiin." Oot niin ihanan muita sivuja voit käydä ihastelemassa T Ä Ä L L Ä !

Itse rakastan tässä vauvakirjassa juuri sitä, että se on niin vapaamuotoinen ja "aikaa vievä". Nään jo itseni askartelemassa noita tulevia sivuja, jotka ovat toinen toistaan suloisempia. Tuskin maltan odottaa, että voin napata taianomaisia hetkiä talteen ja kirjoittaa ylös kauneimpia muistoja. Vauvakirjan mukana tulee myös toimiva ja ihanan kätevä säilytyslaatikko, johon mahtuu vauvakirjan lisäksi myös pieniä tavaroita esim. neuvolaranneke tai pieni vauvannuttu muistoksi ensihetkistä. 

Ihan mahtava juttu on myös se, että Oot niin ihana on täysin suomalainen! Mitä muuta voi enää modernilta vauvakirjalta odottaa?! Ihana, uudenlainen, erilainen, omanlainen, tyylikäs, graafinen, laadukas, monipuolinen, kotimainen ja listaahan voisi jatkaa loputtomiin! 

Tähän loppuun haluaisin vielä muistaa teitä ihania lukijoita siellä näyttöpäätteiden toisella puolella arpomalla yhteistyössä Oot niin ihanan kanssa tämän kuvassa näkyvän neuvolakorttikotelon.

Näin osallistut arvontaan!  

Kerro kommenttiboxiin mitä ajatuksia Oot niin ihana sinussa herättää? 

Muista lisätä kommentin loppuun toimiva (Huom. aktiivisesti käytössä oleva!) sähköpostiosoitteesi. 

Arvonta suoritetaan maanantaina 3.7.2017 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 
(Mikäli voittaja ei ota yhteyttä viikkoon, arvonta suoritetaan uudelleen.)

Tasapuolisesti arpaonnea ja ihania kesäpäiviä toivotellen! 

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Raskausarpia ja rakkautta



Neljän tunnin yöunet, puolitoista litraa jääkylmää vettä, Rennietä ja ihan vähän Pätkis-jäätelöä. Jos ei näillä eväillä aukea rehellinen sielunmaisema, niin ei sitten kyllä millään. Niin että ei muuta kuin tervetuloa taas ihan toivottoman epäsäännöllisten turinoideni pariin. Päässä pyörii vaikka ja mitä, mutta itse toteutus ja ajatusten jäsentäminen on tuntunut aika ajoin täysin mahdottomalta ja liian vaivalloiselta. Joka päivä on armo uus vai miten se nyt menikään, joten eiköhän vain yritetä. 

Tänään mennään viidettä viikkoa sairaslomaa ja hypin tapani mukaan seinillä. Pari viikkoa meni vielä suhteellisen kivuttomasti ihan vain "nollatessa", mutta hiljalleen alkaa huumori loppua. Kaikista pahinta tässä koko sairaslomahommassa oli tietysti se, että täytyi "nöyrtyä" sanomaan ääneen, että nyt ei enää pysty. Siinä vaiheessa kun ei ole hyvä seistä eikä istua alkaa olla jo aika hyödytön olo. Tyypilliseen tapaani kaikkia muita ihmisiä ajattelevana ja "en halua olla kenellekkään vaivaksi"-ihmislajikkeena  tietysti pinnistelin tahdonvoimalla ja ajattelin, että periksi ei anneta perkele. Sitten tulin töistä kohtiin, rojahdin sohvalle ääriään myöten turvoksissa olevien koipieni kanssa ja itkin. Itkin kurjaa kohtaloani samalla kun alhainen hemoglobiini keinutteli minua kuin ruotsin laiva konsanaan. Kaiken tämän ynnätäkseni jäin siis pois töistä, koska en enää kyennyt mihinkään, olin uupunut ja siihen kun lisätään kourallinen näitä raskauden ah niin ihania-oireita niin eipä siinä tarvinut enää paljoa miettiä. 

Hiljalleen alan päästä yli siitä, etten ehkä ole maailman paskin ihminen vaikken pystykkään enää palaamaan töihin ennen äitiyslomaa. Kylläpä siihen vaadittiinkin kyyneleitä ja omantunnontuskia. Nyt on kuitenkin olo jo kaikinpuolin positiivisempi verrattuna siihen "pahimpaan" vaiheeseen. Kyllä sitä itsekin alkaa tajuta, että nyt on vain parempi levätä ja kerätä voimia tulevaan. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että töihin on kova hinku. Mulle ei vaan selvästi sovi tämmönen oleminen. Näin ollen mun päivät lähinnä koostuukin mitä mitä-kysymyksistä. Mitä huomenna, mitä tänään, mitä keskiviikkona, mitä juhannuksena, mitä ruoan jälkeen, mitä mitä mitä...

Kaikesta huolimatta oon yrittänyt nauttia joka hetkestä ja tästä ihanasta kesästä. Oon lukenut kasapäin kirjoja (tieto lisää tustaa, todellakin), levännyt, hämmentänyt ihmisten ajatusmaailmaa pyöräilemällä paljon, pessyt pikkumiehen vaatteita, järjestellyt paikkoja, viettänyt liian monta tuntia nettikauppoja selaten, laskenut säästöpossun (varmaan joka toinen päivä, eh), ostanut kesäkukan ja nähnyt ystäviä.

Sitten päästäänkin viimeisen kolmanneksen varjopuoliin. Yöheräilyt ovat jatkuneet klo 02:00-06:00 välillä. Suurimpina syinä pissahätä, tuskanhiki, huono asento, hetkellinen energiapuuska tai se vihoviimeisin eli närästys. Luulin taas kuolevani yhtenä yönä - toisaalta se oli kyllä sen kokonaisen grillimakkaran arvoista, olihan se nyt helkkarin hyvää vaikka korvensikin aika tavalla. Se tunne kun 96-tabletin rasia Rennietä ei enää tunnu niin isolta rasialta...

Yhtenä yönä suuntasin suihkuun pakoon sitä tuskanhikeä ja ajattelin, että josko sitä nyt ihan vähän vois ns. perstuntumalla harventaa tuota alakerran villikasvillisuutta. Noh, olis pitänyt vaan ymmärtää taas kerran että ei, sitä nyt vaan ei kannata mennä harventamaan edes vähäsen. Säikähdyksellä onneksi selvittiin - Sitä vain mietin, miten ihmeessä niin pieni huitaisu voi saada aikaiseksi niin pahalta verenhukalta näyttävän esityksen?! Mennäppä siinä sitten herättäämään toinen uniltaan, että tarttis laastarin haaroväliin. Olisinhan minä itsekin voinut, mutta en kertakaikkiaan kyennyt kummun takaa paikantamaan haavaa. No se oli ehkä muurahaisen kokoinen nirhauma ja sitten nukuin onnellisesti muumilaastari alapäässäni. Henkilövahingoilta vältyttiin eikä seuraavana päivänä neuvolasssa edes tehty mitään kopelointitutkimusta. Harmi sinäänsä, etten päässyt näyttämään kenellekään häpykummullani loistavaa kirkkaan vihreää Pikku Myy-laastaria. 

Täytynee myöntää, että synnyttäminen on ehkä alkanut aavistuksen verran hirvittää. Tuli hän sitten mitä kautta hyvänsä. On meinaan jäänyt kyllä välilihan hieromiset ja muut vastaavaat akrobatiaa vaativat temput varsin vähiin. Ihan niin kuin turvonneesta alapäästä nyt muutenkaan löytäisi yhtään mitään. Muutamia suloisen juovikkaita raskausarpiakin on ilmaantunut. Lähinnä kylkiin, reisiin ja näihin "roikkutisseihin". Saas nähdä mitä tuolle vatsanahalle tapahtuu vielä aikojen saatossa. Tiedetään "väliaikaista kaikki on vaan", mutta kai sitä nyt vähän saa huolestua. 

Kaikista parhainta näissä päivissä on kuitenkin pienet myllerrykset ja potkut. On se niin ihmeellistä miten ihmisen sisällä voi kasvaa toinen ihminen ja kuten olen jo aiemmin sanonut, en usko ennen kuin näen! En oikein millään malttaisi enää odottaa, että saan nähdä pikkuisen. Toisin sanoen odottavan aika on todellakin pitkä...