maanantai 24. huhtikuuta 2017

Raskauskuulumisia ja huolimöykkyjä

Tervehdys aivan liian pitkästä aikaa. Tiedättekös miltä tuntuu sillon kun on aivan liian väsynyt, tuntematon huolimöykky painaa rintaa, kokee ristiriitaisia fiiliksiä, tuntee itsensä maailman rumimmaksi naiseksi (luvatun hehkun sijaan...) ja täydellisyyden tavoittelijana ahdistuu siitä, ettei voi millään osata etukäteen kaikkea vaikka niin kovasti haluaisikin. Siihen kun lisätään dramaattisuuskertoimia lisäävät hormonit, yksi malttamaton ensiodottaja ja raskauden tuomat ei niin ihanat kehonmuutokset. Niin kyllähän se itku tulee vähemmästäkin. 

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tämä ei tosiaan ole helppo laji. Kun tuttua ja turvallista rakastava ihmismieli viedään aivan tuntemattoman ja muuttuvan äärelle niin olisihan se pitänyt arvata millaisia tunteita se herättää. Minä kun jotenkin tuudittauduin siihen ajatukseen, että tämä olisi sitä elämän parasta aikaa. Sitä ylitsevuotavaista onnellisuutta, hyväksymistä, hehkua, iloa ja onnea. Viime päivien fiilikset ovat kyllä olleet jotakin aivan muuta, vaikka en siis todellakaan kiellä sitä ettenkö olisi myös aivan äärettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, että kannan sisälläni pientä ihmettä, meille jo nyt niin rakasta poikaa. Se on jotakin aivan uskomatonta ja ihmeellistä. Kuten olen jo aiemmin sanonut, niin en taida uskoa koko asiaa ennen kuin saan meidän pikkuisen syliin ja nuuhkia sitä pientä päätä. 

Välillä olen antanut sormien viipyä näppäimistöllä vuodattaen ihan kaiken, mitä on sattunut lauseiksi asti muodostumaan. Sitten olenkin jo pyyhkinyt sen kaiken. Olen miettinyt liikaa sitä mitä voin sanoa. "Ei minun pitäisi ajatella näin, miksi minusta tuntuu tältä? Eihän tämä ole oikein." Raskauden varjopuolista on niin kovin helppo vaieta ja kokea syyllisyyttä. Harvoin ainakaan itse olen lukenut, että joku odottaja sanoisi: "Olen raskaana ja tämä on välillä ihan paskaa." Tuskin kovin monen mielenkiinto herää. Paljon mukavampaa on katsoa niitä suloisia masukuvia ja lukea vauvantarvikehankinnoista. Minä kun en vaan mahda sille mitään, että omaan sellaisen melankolisen, syvällisen ja pohtivan pensselin joka värittää aika ajoin maailmaani aivan väkisin. Koen myös tarpeelliseksi tuoda esiin rehellisesti sen, mitä tunnen ja haluan ainakin yrittää antaa tilaa kaikenlaisille fiiliksille. Kumpa voisinkin joskus vain olla ajattelematta yhtään mitään. Ei huomista, ei ensi viikkoa tai seuraavaa kuukautta. Kyllä ne päivät sieltä tulevat ja sellaisina kuin tulevat aivan niin kuin tähänkin asti. 

Kaikista pahinta tässä on ehkä se, että joutuu myöntämään itselle ja muille, että ei vaan jaksa tai pysty. Se jos joku tuntuu pahalta tällaiselle jokapaikanhöylälle, joka kyllä jaksaa mitä vaan ja milloin vaan. Niin tai vaikka ei jaksaisikaan niin "jaksaa" silti. Kokoajan pitäisi touhuta jotakin ja ennen kaikkea saada aikaan. Jostakin tätä kuormaa täytyi lähteä keventämään, joten jätin loppukevään opinnot myöhemmälle. Tiedän, että se oli tässä tilanteessa aivan oikea ratkaisu, sillä normityötkin alkaa vaikuttaa jaksamiseen eri tavalla. Siitä huolimatta silmäilen näitä työpöydälle lojumaan jääneitä kouluhommia ja mietin, että kyllä mun pitäisi jaksaa. Mikä kumma siinä oikein on? Ehkä se on vain tämä sitkeä, periksiantamaton luonne tietyissä asioissa. 

Jospa heitän nyt hetkeksi sen melankolisen pensselini ja kerron tähän loppuun vaikka jotakin positiivista, josta voidaan taas ponnistaa korkealentoisempiin fiiliksiin. En voi edes sanoin kuvailla, kuinka hyvältä tuntuu herätä niihin pieniin potkuihin. Se on niin ihmeellistä! Samoin pienten vaatteiden ostaminen, kirpparibongailu ja kaikki muu suunnitteleminen mihin tulee mitäkin ja mitä halutaan vielä ostaa. En taida oikein vielä edes tajuta, että elämäni suurin haave käy toteen. Sitä suuremmalla syyllä haluan vapautua kaikista negatiivisista fiiliksistäni, ottaa ohi ne "Ootpas iso jo, mahtaa olla kaksoset"-kommentit ja ruveta nauttimaan tästä ainutlaatuisesta ajasta, jonka loppusuoralla häämöttää se paras palkinto. On tämä mieletön matka. 

Ihania kevätpäiviä ja auringonpaistetta! 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että löysin blogisi! Ihanaa, että joku sanoo ääneen, että raskaus voi olla välillä ihan paskaa ja ihanaa jäädä seurailemaan jatkoa. Sulla on kiva tyyli kirjoittaa ja tyylikäs blogi, eli täältä sait varmasti uuden seurailija :) t. myöskin omaa elokuistaan odotteleva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä piristyskommentti, ihanaa - Nöyrä kiitos! <3 Kiva kuulla ja lämpimästi tervetuloa seurailemaan! Ai niin ja hirmuisesti onnea ja tsemppiä tulevaan! <3

      Poista