tiistai 14. maaliskuuta 2017

Muuttolaatikoita



Tervehdys täältä muuttolaatikoiden ja tavarakasojen keskeltä. Kämppäkuviot täytyi laittaa uusiksi oman mielenterveyden (pakko päästä sisustamaan!), nykyisen kämpän myyntiin menemisen ja tulevan juniorin myötä. Meitä odottaa kaksio eli kyse ei ole mistään suuresta kämpästä, mutta jospa sitä tosiaankin koittaisi elää vain hetkessä ja katsoa tilannetta uudelleen kun käy ahtaaksi. *Lue: Lievä paniikki jo nyt ja kauhea hoppu olisi saada se oma koti. Asiat kun ei aina vaan mene niin ruusuisesti ja ehkä ihan hyvä niin. Kaikki aikanaan ne sanoo, enkä tykkää yhtään siitä sanonnasta. En sitten yhtään, koska tapani mukaan kaikki-tänne-heti-nyt...

Voi pyhä jysäys, miten paljon sitä voikaan omistaa tavaroita, joita ei edes muistanut olevan olemassa?! Kaikista herkullisin kohde oli tyhjätä tuo minun "aarrearkkuni", joka sisältää kaikki teemahärpätykset, askarteluhommat ja ne kaikki "tavarat jotka ei kuulu mihinkään"-tavarat. Nyt se on kuitenkin lähestulkoon tyhjä ja voin taputtaa itseäni olkapäälle. Kaikista hauskintahan tässä on se, että vaikka olenkin jo kerran muuttanut pois kotoa tähän meidän nykyiseen kämppään, niin silti tämä muutto on mulle itselle vasta sellainen "eka muutto". Kun oikeasti täytyy viedä kaikki tavara kerralla, eikä sillä tavalla pikkuhiljaa napsia kotoa mukaan sitä sun tätä sieltä omasta kaapista vuosien varrella. Ei sillä, kyllä ne omat kaapit kotikotonakin on vielä suhteellisen täynnä. 

Päällimmäisenä tunteena on tietysti malttamaton odotus ja kutkutus päästä jo siihen uuteen kämppään. Laittaa huonekalut omille paikolleen,  luoda tunnelmaa valoilla ja sisustuksella sekä asettua kodiksi. On tämä silti jotenkin hirveän haikeaa, minä kun tapani mukaan olen tällainen tuttua, turvallista ja muuttumatonta maailmaa rakastava. Ensiksi odotan vuosikaupalla, että muutettaisiin ja nyt kun aika on niin roikun varmaan viimeiseen asti tuossa ovenkahvassa kiinni ja kelaan kaikki täällä kokemani muistot läpi. Niin hyvät ja onnelliset, kuin myös ne synkät ja itkuiset. Miten tämä nyt näin tunteisiin meni, että ihan kyynelkanavat pyrskähti auki. Taidan lyödä vain raskauskortin pöytään! Eiköhän se ole sillä kuitattu? 

Oli miten oli, niin tämän viikon aikana olisi tarkoitus saada kimpsut ja kampsut kasaan sekä pyörähtää Ikeassa hankkimassa vähän perusjuttuja. Sitten kun kaikki on valmista ja omaan silmään sopivaa, niin lupaan esitellä sen kaiken myös teille. Tällä hetkellä pyörii yllättäen mielessä kaikista eniten se pinnasänky ja sen nätiksi laittaminen ja tietysti myös olohuone. Oi ja siellä saunassa on ihanat led-valot katossa, tuun niin viettämään aikaani siellä! Sitten onkin yksi murheenkryyni, nimittäin verhot! Tähän mennessä mun ei oo tarvinut ajatella koko asiaa. Oon tyytynyt valkoisiin lainapitsiverhoihin ja Santun tänne tuomiin verhoihin, mutta nyt täytyy kyllä tosissaan miettiä minkälaista laitetaan. En saa päästäni niitä Marimekon mustavalkoisia verhoja, enkä myöskään sitä mun kukkarolleni ylihinnoiteltua Hay tarjotinpöytää, joka nyt olis vaan niin hirveen kiva sinne meidän uuteen olkkariin...

Jospa tämä vielä tästä. Mitäs teidän arkeen kuuluu, joko kevättää? 

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen neuvola



Eräänä päivänä sain sitten kerättyä kaiken rohkeuteni ja soitin sen ensimmäisen neuvola-ajan. Jopas oli jännää! Neuvolantäti sanoi puhelimessa, että olisi hyvä aloittaa vitamiinien, erityisesti foolihapon syönti ja minähän tarmokkaana tyttönä vastasin, että aloitettu on! Hyvä kun en samaan hengenvetoon sanonut, että valittuna on jo kaikki puudutteet ja seulonnatkin. En sentäs! Lopuksi hän vielä ilmoitti lähettävänsä postissa täytettävää paperia, jotta voimme sitten yhdessä tulevan lapsen isän kanssa pohtia tulevaa raskautta ja sen kulkua. Siis sillä hetkellä tajusin vasta ehkä ensimmäistä kertaa, että Santusta tulee isä enkä ehkä kestä! 

Sitten ne kaikki päivät tämän puhelun ja ensimmäisen neuvolakerran välisenä aikana vietinkin jotakuinkin  roskapalstafoorumeilla lukemassa ja toteamassa, ettei niiden mukaan ainakaan kukaan tässä maailmassa tule synnyttämään elävää, "normaalia" saati tervettä lasta. Siinäpä sitten lietsoin itseäni ja vajosin ilta toisensa perään yhä syvemmälle ajatuksissani.  Tähän väliin täytyy lainata pieniä pätkiä raskauspäiväkirjastani huonomuistisuuden tähden.

"Vaan eipä mene kauaa niin on jo ensimmäinen neuvola, joka tietysti jännittää ihan pirusti. Nimittäin ensi viikolla ja sitten pitää muistaa juoda litkiä, että saan pissanäytteen aikaiseksi. Sekin pelottaa! Mitä jos sieltä löytyykin joku hirviö tai vuosisadan pissaongelma?! Huomatkaa lievästi hysteerinen ensiodottaja. Sitten tietysti jännittää minkälainen suhde meille muodostuu sen terveydenhoitajan kanssa ja pystynkö kertomaan kaikki pelkoni ja toiveeni ääneen. Toisaalta, ihan niinkö mulla nyt olisi muutenkaan mitään suodatinta kun alan puhumaan omista jutuistani. Sitten tietysti jännittää miten tuleva isä käyttäytyy tällä ensimmäisellä yhteisellä neuvolakerrallamme, lähinnä siis jännitän sitä kuinka huumoriksi tämä neuvolakerta oikeen menee. Toisaalta, huumoria jos jotakin tässä koettelemuksessa tarvitaan! "

"Tervehdys täältä hämärästä sunnuntai-iltapäivästä. On tullut aika avata vähän fiiliksiä ensimmäisestä neuvolakäynnistä. Ensinnäkin olen hirveän tyytyväinen, että selvisin siitä neuvola-aikaa edeltävästä työpäivästä, jonka lomassa koin jännityksen tuskaa. Sitten tietysti hermoilin pissahädässäni, että nyt kyllä pidätän sinne pissanäytteeseen saakka, ettei tarvitse ihan heti mennä uudelleen. Menomatkalla sitten siinä naureskeltiin toisillemme, että katsotaanpas nyt tarkasti ketä tuttuja on kylällä liikkeellä, että voi sitten ymmärtää ne pitkät katseet ja "Ahaa"-ilmeet paremmin, mikäli näin tulisi käymään. Noh, ketään tuttuja ei näkynyt lähettyvillä ja päästiin livahtamaan neuvolaan ilman "kiinnijäämistä"."

"Sitten saapui neuvolantäti käsi pitkällä ja hetken päästä oltiinkin jo täydessä töpinässä. Juteltiin niitä näitä ja olin aivan jäissä. Olin jännittänyt sitä päivää niin paljon, että hädin tuskin sain sanottua mitä halusin. Analysoivaan tapaani tietysti haistelin ensin tunnelmaa ja koitin tehdä jonkunlaista tyyppiarviota mielessäni. Tietysti turhauduin omasta mielestäni "joutaviin kysymyksiin" ja tietoiskuihin, jotka olen sisäistänyt jo erittäin hyvin ennen tätäkin. Ymmärrettäkööt, että kaikki eivät liiku niin selvillä vesillä kaiken maailman asioiden suhteen, joten onhan se hyvä kertoa kaikki rautalangasta väännettynä. Sitten päätettiin koittaa etsiä sydänääniä. Vanhat rätisevät laitteet ja yksi vainoharhainen makuuasennossa. En olisi kyllä ikinä uskonut, että sieltä löytyy yhtikäs mitään ääntä tähän hätään. Vaan niinpä löytyi! Pari hetkellistä sykesarjaa, jotka viittasivat kyllä varmasti sisällä kasvavaan ihmeeseen. "Kyllä tässä nyt ollaan aika varmoilla vesillä..." Niin tuon kun  nyt uskoisi, eikä eläisi jatkuvassa kauhuntasapainossa, että mitä jos ja entä jos ja...."

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Oli se kyllä ihmeellistä kuulla vauvan sydänäänet! Kokemus oli siis positiivinen eli ei ollenkaan niin kamalaa mitä ajattelin. Myönnettäkööt, että kyllä pelkästään verenpaineen ja hemoglobiinin mittaaminenkin tuntuu vielä vähän jännittävältä. Unohtamatta sitä purkkiin pissaamista. En ole kyllä oikeastaan varma jännittääkö siinä enemmän se itse toimenpide vai toimenpiteen lopputulos. Taisinkin jo mainita sen pelon siitä vuosisadan pissaongelmasta...

Herättikö ensimmäinen neuvola teissä yhtä voimakkaita pelon/helpotuksen tunteita?